

Me olemme tässä
Meidän yhteinen tarina alkoi vuonna 2015 kun Paula saapui esiliinaksi kaverilleen Kuopioon, jossa Laura vielä tuolloin asui. Vaikka silloin ei kenellekään vuosisadan rakkaustarinaa syntynytkään, sai kaksi ihmistä kuitenkin toisensa ystävyyden merkeissä. Ja samalla Paula sai myös uuden vakioasiakkaan kampaamon tuoliinsa.
Vuosien saatossa Laura päätti muuttaa pääkaupunkiseudulle ja siinä samalla, että nyt on aika saada lisää hiuksia ja pidennys rumba alkoi. Päässä on ollut lähes jokaisen markkinoilla olevan toimijan tukkaa, joten kokemusta on molemmille tullut niin niiden asentamisesta kuin käyttämisestä. Koska laatu on heitellyt hyvinkin laidasta laitaan ja aloimme turhautumaan sen suureen vaihteluun (jopa saman merkin sisällä), ajatus oman brändin tuomisesta markkinoille sai sytykkeen.
Huolellisen testailun ja taustatutkimuksen myötä saimmekin tuotua markkinoille oman pidenysmerkin; Lumibea.